Etusivu

Joki

Maisema

Tie

Joki

Paimionjoki saa alkunsa Someron järvialueelta. Joki laskee Saaristomereen Someron, Koski Tl:n, Tarvasjoen, Marttilan ja Paimion kuntien läpi. Ehkä sen kiehtovin sivuhaara on Tarvasjoki. Noin 110 kilometriä pitkä Paimionjoki on virtaamaltaan ja valuma-alueeltaan suurin Saaristomereen laskeva joki. Kohta sata vuotta sitten valjastettu Paimionjoki on vaikuttava näky koko matkaltaan. Paikoin kapea joki yltyy allasmaisiksi uomiksi kavetakseen jälleen. Jyrkät rinteet näyttävät kohoavan joesta suoraan ylös ja jatkuvan peltoina tai laitumina liittyen kyliin ja kaupunkitaajamiin. Jokirantamilla voi nähdä laiduntavia lampaita, lehmiä ja hevosia.

Paimionjoki
Paimionjoki Paimion vanhalta sillalta nähtynä.

Paimionjoki houkuttelee retkeilijöitä ja vesillä liikkujia erityisesti kesäisin, mutta on tutustumisen arvoinen kohde kaikkina vuodenaikoina. Jos vesille ei pääsekään, voi tätä valtakunnallisesti merkittävää jokilaaksoa ihailla sen törmiltä ja rannoilta. Askalan ja Juntolan voimalaitosalueilta pääsee joen läheisyyteen ja vanhat, vielä toimivat voimalaitokset itsessään ovat näkemisen arvoiset. Askalan perinnemaisemaa hoitaa Paimion ympäristöyhdistys, joka järjestää alueella ketoleirejä ja muuta toimintaa. Juntolan läheltä löytyy Peimarin Ladun ja Polun hoitama jokilaavu. Vuonna 2010 perustettu Paimionjoki-yhdistys pyrkii osaltaan parantamaan joen ekologista tilaa ja kehittämään virkistyskäyttöä.

Melonta

Alavia peltomaisemia, kyliä ja metsämaisemia halkova Paimionjoki on kaunis ja virtaamaltaan vähäinen. Sateiset vuodenajat aiheuttavat kuitenkin huomattavaa vedenpinnan vaihtelua. Joen 6 patoa ja 15 koskea asettavat omat haasteensa melonnalle, joten melontareitin pituus ja haasteet kannattaa miettiä etukäteen oman kunnon ja osaamisen mukaan. Halutessaan melontareitin voi suunnitella niin, ettei sille osu patojen ohituksia tai koskenlaskua. Esimerkkinä Askalan voimalaitoksen ja Juntolan voimalaitoksen välinen jokialue, jossa saa jo mukavasti tuntumaa jokimelontaan. Virallisia lasku- ja nousupaikkoja ei alueella ole. Paimionjoella toimii melontapalveluja tuottava yritys Silver River, joka tarvittaessa myös kuljettaa kajakit ja kanootit kohteeseen ja sieltä pois. Alueella toimiva Peimarin Latu ja Polku vuokraa myös kanootteja.

Paimionjoen sivujoki
Kevätpäivä eräällä Paimionjoen sivujoella.

  Turun seudun luontokohteet Elina 2012